HISTORIALLINEN PARANTUMISVOITELU TULOSSA VIERAILEMAAN SUOMESSA - PROFEETTA DR. OWUOR

HERRA on Puhunut kanssani Missiosta, joka on tulossa Suomeen. Ja tässä keskustelussa Hän Puhui kanssani hyvin hyvin historiallisesta parantumisista, historiallisesta HERRAN Parantumisvoitelusta, joka tulee vierailemaan Suomessa, kun Hän tuo minut sinne. Suuren suuren suuri Parantumisvoitelu, jonka HERRA tulee vapauttamaan tänä aikana, kun Hän lähettää minut Suomeen, joten on suuri Herätys, joka on tulossa Suomeen, Suomen kansakuntaan. Näen valtavan Parantumisen tason, jollaista en ole nähnyt ennen Suomessa.

Siitä on tulossa suuri hetki tälle maalle, koska voimme jo nähdä, kuinka HERRA on aloittanut tämän mission jo nostaen ramman ennen kuin pääsen sinne. Tämän pienen pojan Eemin, joka oli syntynyt täysin rampana. 3.5 vuoteen hän ei ole koskaan kävellyt ja nyt ensimmäistä kertaa hän astuu jaloillaan ja kävelee.
HERRA on näyttänyt minulle suuren historiallisen Parantumisvoitelun, joka tulee shokeeraamaan Suomen kansakuntaa. Suuri Parantumiskokous ja suuri JEHOVA JAHVEN Vierailu on tulossa Suomen kansakuntaan. Tiedän, että tämä on hyvin kriittistä aikaa seurakunnan historiassa, sillä tämä on se hetki, kun monet monet kansakunnat kaipaavat vastaanottaa vierailunsa.

Tämä on se hetki, kun on suurempi kuivuus seurakunnassa. Hetki kun saarnastuoli, pastorit, papisto kaipaavat vierailua, HERRAN tuoretta Henkäystä, virvoittamaan ja uudistamaan heidät. Ja Hän on nyt päättänyt tulevansa vierailemaan nyt Euroopassa niin tyrmistyttävällä tavalla. Ja vierailemaan Suomessa hyvin shokeeraavalla parantumisvoitelulla, joka on tulossa sinne väkevään Parantumiskokoukseen. HERRAN Vierailu tulee olemaan melkoisen valtava. Olen nähnyt valtavan suuren Parantumiskokouksen ja valtavan suuren Parantumisvoitelun, joka on tulossa Suomeen.

Ja HERRA tekee kaiken tämän, koska tämä on se hetki, kun Hän valmistaa kansakuntia MESSIAAN loisteliasta tulemusta varten. Joten tässä hetkessä HERRA JEHOVA pyytää kaikkia kansakuntia valmistautumaan, koska nämä ovat niitä vierailuita, jotka merkitsevät sitä missä ajassa elämme. Vierailuita, jotka valmistavat seurakunnan, loisteliaan seurakunnan MESSIAAN loisteliasta tulemusta varten.

Uudelleen, kun olen menossa Suomeen, niin HERRA on Puhunut kanssani ja näyttänyt enemmän kuin 3 kertaa nyt viime yönä shokeeraavan parantumisvoitelun, jonka Hän tulee vapauttamaan, kun Hän tuo minut tuohon kokoukseen, Parantumiskokukseen. Niiden kahden konferenssipäivän jälkeen Helsingissä ja sitten Hän tulee parantamaan todella monia ihmisiä erilaisista tiloista, niin että se aloittaa ja sytyttää suuren Herätyksen Euroopassa.

He joilla on korvat, jopa toiset kansakunnat, voitte valmistautua, että myös teidän luona vierailtaisiin. Tästä tulee kokous, jollaista ei ole vielä ollut ennen. Ja HERRA JEHOVA Hänen armossaan ja laupeudessaan, on nyt päättänyt vierailla seurakunnassa. He, joilla on korvat valmistautuoot vanhurskaudessa, kääntyen pois synnistä. Erityisesti valehtelemisen synnistä, eksytyksestä, perverssioista, menestysteologiasta, homoseksualismista, lesbianismista, kaikista näistä asioista, jotka ovat sumentaneet seurakunnan visiota.

Ja HERRA on tulossa puolustamaan Hänen auktoriteettiansa. Uudelleen vakiinnuttamaan JEESUKSEN Veren ja Ristin auktoriteettin. Ja Hän pyytää kaikkia ihmisiä Euroopassa, ihmisiä Suomessa ja Euroopan mantereella nyt kuuntelemaan Hänen määräyksiään, Hänen vanhurskaita kaskyjään. Ja valitsemaan pyhemmän kristillisen elämän, pyhän kristillisen elämäntyylin. Sillä Raamattu sanoo, että kun MESSIAS tulee, niin ilman pyhyyttä ei kukaan ole näkevä HERRAA. Mielestäni tästä tulee jälleen toinen upea mahdollisuus Euroopan mantereelle, KRISTUKSEN seurakunnalle koko matkan Ruotsista alas Tanskaan, tullen Ruotsiin, Suomeen, Tanskaan, Ranskaan, Hollantiin, Itävaltaan, Saksaan, Sveitsiin, Portugaliin, Espanjaan, Kreikkaan. Kaikilla Euroopan kansakunnilla on suuri mahdollisuus olla osallisina tästä vierailusta. Sillä HERRA tulee sytyttämään massiivisen, historiallisen Lopunajan Herätyksen.

Ja tämä Lopunajan Herätys on vanhurskauden Herätys, pyhyyden Herätys, Pyhän Hengen Herätys. Joten, MESSIAS on Tulossa, rakkaat ihmiset. Ja Euroopalla on todella upea mahdollisuus tänä ajankohtana osallistua tähän Lopunajan HERRAN Herätykseen, jonka olemme nähneet kuluttavan Keniaa. Ja Keniassa tämä Herätys on ollut todella suuri; ISÄ JUMALAN Pilvi on veiraillut tässä maassa. Kaivojen vedet, jotka olivat myrkyllisiä, ovat parantuneet.

Monet, lukemattomat määrät rampoja ovat lähteneet kävelemään. Lukemattomat määrät sokeita, emme edes tiedä, kuinka monta heitä on, ovat alkaneet näkemään. Monet monet monet monet kuurot ovat kuulleet. Monet monet monet mykät ovat puhuneet. Halvaantuneet ovat lähteneet kävelemään, selkäydinvammat ovat paranatuneet. Kasvaimet ovat hävinneet. Mielisairaat on ennallistettu ja he saarnaavat nyt evankeliumia. Ihmiset kuten Peter Ndirangu ja monet muut. Ihmiset, jotka olivat pahasti mielisairaita asuen puiden latvoissa. Ja rakensivat talonsa puiden latvoihin. Nyt he saarnaavat JEESUKSEN evankeliumia, he todistavat omasta parantumisestaan.

Joten tämä on se massiivinen vierailu ja JEESUKSEN Veren auktoriteetin uudelleen vakiinnuttaminen, jonka HERRA haluaa tuoda Eurooppaan. Tiedän, että juuri nyt seurakunta Euroopassa on todella kylmä. Suurin osa seurakunnista vähenee; jäsenmäärät putoilevat. Siellä ei ole mitään auktoriteettia, siellä ei ole mitään voimaa. Joten heidän on hyvin vaikeaa yhdistää itseänsä siihen kristillisen pelastuksen voimaan, jonka HERRA JEESUS toi. Mutta HERRA sanoo, että tämä on se aika, jolloin Hän tulee uudelleen luvatun Jälkimmäisen voitelun kanssa, Jälkimmäisen Kirkkauden kanssa. Jotta nyt Euroopan seurakunta, Euroopan Siunatut ihmiset voisivat myös olla osallisina tästä valmistautumisesta MESSIAAN Loisteliasta Tulemusta varten.

Tämä on aika, jolloin olla kristitty. Tämä on aika, jolloin olla uudestisyntynyt. Tämä on aika, jolloin nyt kävellä vanhurskaudessa ja pyhyydessä. Sillä ei ole parempaa aikaa, jolloin maailma todella tarvitsee HERRAA ja tarvitsee pelastusta kuin nyt. Erityisesti me tiedämme, että MESSIAS on Tulossa. MESSIAAN Tulemuksen Merkit ovat selviä, mukaan lukien tämä vierailu, joka on tulossa Suomeen. On siis historiallinen hetki Euroopalle. Jotta myös Eurooppa voisi olla osallisena tästä väkevästä väkevästä JUMALAN liikehdinnästä. Väkevästä JUMALAN, JEHOVA JUMALAN liikehdinnästä, joka pyyhkäisee maapallon ylitse, ja valmistaa Loisteliaan tien MESSIAAN Loisteliaalle Tulemukselle. He, joilla on korvat tehkööt parannuksen ja valmistakoon Tien HERRAN Loisteliaalle Tulemukselle. Aamen.

(Suomennos Profetiasta 8.6.2017. Profeetta Dr. Owuor)

Hakulomake

Profeetta Dr Owuor suomeksi tulkattu (mp3)

Saarnoja ja lehtiä käännettynä suomeksi (PDF)

KIRJE SUOMELLE -ohjelmat